Konesalit – jatkuvaa kehitystä

Konesalit herättävät runsaasti keskustelua suomalaisessa rakentamisessa – niin puolesta kuin vastaan. Firecon Group Oy tarkastelee aihetta urakoitsijan resursoinnin näkökulmasta ja kertoo, miten vastuullinen toimija kehittää palvelutarjontaansa strategisesti vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Firecon Group Oy:llä on parhaillaan käynnissä kolme merkittävää konesalihanketta. Yhtiössä tehdään jatkuvaa kehitystyötä, jotta vaativat projektit voidaan toteuttaa tilaajien edellyttämissä aikatauluissa – turvallisesti ja laadukkaasti.

”Kehitämme ja kasvatamme organisaatiotamme strategiamme mukaisesti. Olemme perustaneet konesalihankkeisiin erikoistuneen yksikön ja etsimme siihen jatkuvasti uusia osaajia. Suomessa on alkamassa useita mielenkiintoisia hankkeita, joihin ei voi lähteä valmistautumatta”, kertoo toimitusjohtaja Timo Suuronen.

Työmaan arki on hektistä

Yhdellä Fireconin konesalityömaista työskentelee tällä hetkellä kaksi projektipäällikköä, kuusi asentajaa sekä kaksi nostintyöskentelyä valvovaa spotteria. Lisäksi työmaan ulkopuolelta toteutusta tukee keskimäärin kolme henkilöä.

 

Resurssien määrä on poikkeuksellinen verrattuna perinteiseen suomalaiseen rakentamiseen – mutta ei alimitoitettu.

”Urakka on vasta alkanut, mutta jo nyt näemme, että valmistautuminen on osunut oikeaan. Tilaajan vaatimustaso on korkea ja työpäivät ovat pitkiä. Työturvallisuudesta ei voi tinkiä, vaikka aikataulu on tiukka. Tästä syystä vastuut ja resurssit on oltava selkeät. Tämä on kaukana perusrakentamisesta”, toteaa projektipäällikkö Janne Kamppinen.

Kamppinen nostaa esiin myös toimivan arjen hyödyt:
”Parasta on se, että asentajat saavat keskittyä omaan työhönsä. Odotusaikoja on vähän, eikä turhaa siirtymistä synny. Tämä edellyttää huolellista ennakkovalmistelua – ja sitä me teemme.”

Työnantaja kantaa vastuunsa

Kiihtyvässä rakentamisessa vauhtisokeus ei saa yllättää. Fireconilla työntekijöiden hyvinvointi on keskiössä myös vaativissa hankkeissa.

”Meillä työnantajana on vastuu työntekijöidemme jaksamisesta. Vaikka työmailla riittää tekemistä, meidän on varmistettava, etteivät ihmiset kuormitu liikaa. Riittävät lepoajat, oikea resursointi ja selkeä organisointi ovat avainasemassa”, painottaa talousjohtaja Lea Rautio.

Poikkeuksellisen hektinen toimintaympäristö vaatii jatkuvaa seurantaa ja nopeaa reagointia. Firecon onkin tehnyt päätöksiä investoinneista, joilla valmistaudutaan tuleviin hankkeisiin.

”Olemme jatkuvasti tietoisia urakan etenemisestä – sekä työmaalla että toimistolla. Pohdimme seuraavia työvaiheita ja sitä, miten varmistamme onnistumisen myös tulevissa projekteissa. Siksi etsimme jatkuvasti kokeneita sammutuslaitteistoasentajia ja työnjohtajia. Lisäksi olemme päättäneet strategisista investoinneista vuodelle 2026”, Suuronen kertoo.

Työntekijöiden hyvinvointi näkyy myös arjen valinnoissa.
”Pyrimme irtautumaan joulun pyhien ajaksi työelämästä. Esimerkiksi jouluviikon olemme lähes koko yhtiön voimin vapaalla”, Rautio lisää.

Kiinnostuitko?

Oletko kokenut sprinkleriasentaja tai työnjohtaja, joka viihtyy vaativissa työmaaympäristöissä?

Tule mukaan rakentamaan suomalaista menestystarinaa Firecon Group Oy:n kanssa.

Ota yhteyttä:
Lea Rautio – lea.rautio@firecon.fi
Timo Suuronen – timo.suuronen@firecon.fi
Janne Kamppinen – janne.kamppinen@firecon.fi

Ota yhteyttäUutiset